Häät heinäkuussa? Häälahjan ostajan opas 2020

häälahja 2020

Vuonna 2020 kesän kuumin hääsesonki ajoittuu poikkeusaikaan. Hääparit juhlistavat häitään eri tavoin: etäyhteyden välityksellä, pienemmällä porukalla tai järjestämällä pelkän vihkimisen ja siirtämällä isot hääjuhlat myöhempään ajankohtaan. Oli miten oli, vaikka häät eivät olekaan tänä kesänä samanlaisia kuin ennen, hääparille on joka tapauksessa annettava häälahja ja tietysti myös hyvä sellainen.

Häälahjaa valitessa on hyvä pitää mielessä hääparin mieltymykset ja valita lahja niiden mukaan. Jos et tunne hääparia tarpeeksi hyvin, anna heille mahdollisuus vaikuttaa lahjaan itse, esimerkiksi lahjakortin muodossa. Varmoja valintoja jokaiselle hääparille ovat erilaiset elämykset, esimerkiksi tastingit, lomat ja ravintolalahjakortit.

Häälahjaideoita jokaiselle budjetille

Samppanjaa lahjaksi hääparille

Hääpari pääsee nauttimaan laadukasta juhlajuomaa spesiaalissa tilanteessa, esimerkiksi ensimmäisenä hääpäivänään. Jos haluat muistaa hääparia pullon sijaan samppanjaelämyksellä, valitse lahjaksi samppanjatasting. Samppanjatastingia järjestetään Ravintola Livissä Tampereella.

Kapselikahvikone

Kapselikahvikone sopii lahjaksi kahvin suurkuluttajille ja erityisesti kahvilatason kahvista pitäville. Ehkä haluat muistaa hääparia kahvikoneen lisäksi myös kahvikapseleilla, jotta tuore aviopari pääsee heti maistelemaan eri kahvimakuja. Kapselikahvikoneita löytyy lukuisia erilaisia, muun muassa Nespressolta ja Dolce Gustolta.

Taulu tai taide-esine

Taulut ja taide-esineet ovat klassisia valintoja häälahjaksi. Tämän lahjan kanssa täytyy kuitenkin olla tarkkana, jotta lahja on varmasti mieluinen. Taiteen tulisi ilahduttaa hääparia koko loppuelämän, ei unohtua varaston perukoille pölyttymään. Jos hääpari pitää klassisesta tyylistä, valitse häälahjaksi kaunis ja ajaton Aalto-maljakko tai Birds by Toikka -lasilintu.

Jos et tiedä tarkkaan millaisesta taiteesta hääpari pitää, hyvä valinta on lahjakortti taidegalleriaan tai taiteen verkkokauppaan. Jos hääpari on itse kiinnostunut valmistamaan omia lasiesineitä, voisit antaa heille lahjaksi lasinpuhalluskurssin. Tuore aviopari pääsee nauttimaan hauskasta elämyksestä, josta jää myös konkreettisia muistoja itsevalmistamien lasiesineiden muodossa.

Laadukas pussilakanasetti häälahjaksi

Häälahjavinkki, joka kestää aikaa ja takaa makoisat yöunet! Valitse hääparille lahjaksi esimerkiksi klassikkosetti Marimekolta tai pellavaiset pussilakanat Finlaysonilta.

Häämatka kotimaassa

Häämatka kaukomaille ei välttämättä onnistu vuonna 2020 ja nyt jos koskaan on aika matkailla kotimaassa. Miltä kuulostaisi romanttinen yöpyminen iglussa Lapissa, yhden yön laivamajoitus Porvoossa tai ihanaa yhteistä aikaa Järvisydämen upeassa kylpylässä Rantasalmella?

Polaroid-kamera

Polaroid-kameralla hääpari ikuistaa hauskoja hetkiä esimerkiksi häämatkalla tai miksei jo heti häissä. Jos kuvia halutaan ottaa jo hääpäivänä, muista ladata kamera valmiiksi ja ostaa myös filmejä häälahjaksi.

Meille kahdelle -lahjapaketti

Parhaita ovat yhdessä oman rakkaan kanssa koetut elämykset.  Meille kahdelle -lahjapaketti sisältää yli 30 erilaista elämystä, joista hääpari saa valita mieluisimman. Tämä lahjapaketti on varma valinta hääparille kuin hääparille.

Kuivakukkakimppu

Kuivakukkakimput ovat tämän hetken kuumin sisustustrendi. Tämä kestokimppu ilahduttaa pitkään eikä tarvitse ollenkaan vettä tai huolenpitoa. Kimppuja löytyy useasta eri hintakategoriasta: valitse simppeli ja sievä kimppu, jos budjettisi on pieni.

 

Kirjoittaja: Essi

 

Artikkelin on sponsoroinut Elämyslahjat.fi. Katso lisätietoa valittavissa olevista elämyksistä suoraan yrityksen sivuilta.

 

Kaipaatko lisää elämyksellisiä häälahjaideoita? Lue myös Häälahjaksi elämys – vuoden 2020 uutuudet ja kestosuosikit.