Häälahjaksi Illallinen pimeässä

häälahjaidea 2020

Haluaisitko yllättää hääparin aistillisella illalliselämyksellä? Illallinen pimeässä on yksi Elämyslahjojen klassikkoelämyksistä ja näin ollen se soveltuu loistavasti myös häälahjaksi. Illallista pimeässä järjestetään viidellä paikkakunnalla: Helsingissä, Tampereella, Turussa, Jyväskylässä ja Kouvolassa. Tämä ainutlaatuinen illallinen kannattaa lähteä kokemaan, vaikka vähän kauempaakin.

Illallisen menu selviää vain maistamalla

Illallinen pimeässä sisältää nimensä mukaisesti illallisen pimeässä. Pilkkopimeässä laaturavintolassa nautitaan kolmen ruokalajin yllätysmenu. Hääpari pääsee maistelemaan gourmet-ruokaa ilman näköhavaintoa siitä, mitä suuhunsa oikein laittavat. Kun näköaisti on poissa käytöstä, hääpari pystyy keskittymään illalliseen uudella tasolla ja arvostaa esimerkiksi ruuan koostumusta, makua ja aromeja ihan eri tavalla kuin koskaan ennen. Haju- ja makuaisti pääsevät virittäytymään uudelle tasolle tämän illallisen ajaksi.

Pilkkopimeässä ravintolassa tarjoiltava illallinen tarjoaa todellista vaihtelua perinteisiin ravintolaillallisiin. Illalliselle pimeässä osallistuneet ovat kertoneet, että ruoka maistuu täysin erilaiselta kun sitä ei näe. Elämyksen on myös kerrottu olevan vaikuttava ja jännittävä kokemus. Illallinen pimeässä on kerännyt kiitosta loistavasta palvelusta ja maukkaasta ruuasta.

Häälahjaidea, joka sopii monelle

Illallinen pimeässä on elämys, joka jokaisen kulinaaristen nautintojen ystävän on koettava kerran elämässään. Häälahjaideana tämä illallinen on erinomainen, sillä se on ainutlaatuinen, vertaansa vailla ja jää taatusti hääparin mieleen. Illallinen pimeässä sopii lahjaksi hääparille, joka

  • kaipaa haastajaa perinteiselle ravintolaillalliselle
  • on kiinnostunut kokemaan jotain uutta ja jännittävää
  • nauttii loistavasta palvelusta ja erinomaisesta ruuasta
  • haluaa haastaa makunystyröitään aivan uudella tavalla.

 

Kirjoittaja: Essi

 

Artikkelin on sponsoroinut Elämyslahjat.fi. Katso lisätietoa valittavissa olevista elämyksistä suoraan yrityksen sivuilta.

 

Haluatko lukea lisää kokemuksia illallisesta pimeässä? Käy lukemassa artikkeli “Kovin usein vein tyhjän haarukan suuhun…” – Lue kokemukset Illallisesta pimeässä.

 

Häät heinäkuussa? Häälahjan ostajan opas 2020

häälahja 2020

Vuonna 2020 kesän kuumin hääsesonki ajoittuu poikkeusaikaan. Hääparit juhlistavat häitään eri tavoin: etäyhteyden välityksellä, pienemmällä porukalla tai järjestämällä pelkän vihkimisen ja siirtämällä isot hääjuhlat myöhempään ajankohtaan. Oli miten oli, vaikka häät eivät olekaan tänä kesänä samanlaisia kuin ennen, hääparille on joka tapauksessa annettava häälahja ja tietysti myös hyvä sellainen.

Häälahjaa valitessa on hyvä pitää mielessä hääparin mieltymykset ja valita lahja niiden mukaan. Jos et tunne hääparia tarpeeksi hyvin, anna heille mahdollisuus vaikuttaa lahjaan itse, esimerkiksi lahjakortin muodossa. Varmoja valintoja jokaiselle hääparille ovat erilaiset elämykset, esimerkiksi tastingit, lomat ja ravintolalahjakortit.

Häälahjaideoita jokaiselle budjetille

Samppanjaa lahjaksi hääparille

Hääpari pääsee nauttimaan laadukasta juhlajuomaa spesiaalissa tilanteessa, esimerkiksi ensimmäisenä hääpäivänään. Jos haluat muistaa hääparia pullon sijaan samppanjaelämyksellä, valitse lahjaksi samppanjatasting. Samppanjatastingia järjestetään Ravintola Livissä Tampereella.

Kapselikahvikone

Kapselikahvikone sopii lahjaksi kahvin suurkuluttajille ja erityisesti kahvilatason kahvista pitäville. Ehkä haluat muistaa hääparia kahvikoneen lisäksi myös kahvikapseleilla, jotta tuore aviopari pääsee heti maistelemaan eri kahvimakuja. Kapselikahvikoneita löytyy lukuisia erilaisia, muun muassa Nespressolta ja Dolce Gustolta.

Taulu tai taide-esine

Taulut ja taide-esineet ovat klassisia valintoja häälahjaksi. Tämän lahjan kanssa täytyy kuitenkin olla tarkkana, jotta lahja on varmasti mieluinen. Taiteen tulisi ilahduttaa hääparia koko loppuelämän, ei unohtua varaston perukoille pölyttymään. Jos hääpari pitää klassisesta tyylistä, valitse häälahjaksi kaunis ja ajaton Aalto-maljakko tai Birds by Toikka -lasilintu.

Jos et tiedä tarkkaan millaisesta taiteesta hääpari pitää, hyvä valinta on lahjakortti taidegalleriaan tai taiteen verkkokauppaan. Jos hääpari on itse kiinnostunut valmistamaan omia lasiesineitä, voisit antaa heille lahjaksi lasinpuhalluskurssin. Tuore aviopari pääsee nauttimaan hauskasta elämyksestä, josta jää myös konkreettisia muistoja itsevalmistamien lasiesineiden muodossa.

Laadukas pussilakanasetti häälahjaksi

Häälahjavinkki, joka kestää aikaa ja takaa makoisat yöunet! Valitse hääparille lahjaksi esimerkiksi klassikkosetti Marimekolta tai pellavaiset pussilakanat Finlaysonilta.

Häämatka kotimaassa

Häämatka kaukomaille ei välttämättä onnistu vuonna 2020 ja nyt jos koskaan on aika matkailla kotimaassa. Miltä kuulostaisi romanttinen yöpyminen iglussa Lapissa, yhden yön laivamajoitus Porvoossa tai ihanaa yhteistä aikaa Järvisydämen upeassa kylpylässä Rantasalmella?

Polaroid-kamera

Polaroid-kameralla hääpari ikuistaa hauskoja hetkiä esimerkiksi häämatkalla tai miksei jo heti häissä. Jos kuvia halutaan ottaa jo hääpäivänä, muista ladata kamera valmiiksi ja ostaa myös filmejä häälahjaksi.

Meille kahdelle -lahjapaketti

Parhaita ovat yhdessä oman rakkaan kanssa koetut elämykset.  Meille kahdelle -lahjapaketti sisältää yli 30 erilaista elämystä, joista hääpari saa valita mieluisimman. Tämä lahjapaketti on varma valinta hääparille kuin hääparille.

Kuivakukkakimppu

Kuivakukkakimput ovat tämän hetken kuumin sisustustrendi. Tämä kestokimppu ilahduttaa pitkään eikä tarvitse ollenkaan vettä tai huolenpitoa. Kimppuja löytyy useasta eri hintakategoriasta: valitse simppeli ja sievä kimppu, jos budjettisi on pieni.

 

Kirjoittaja: Essi

 

Artikkelin on sponsoroinut Elämyslahjat.fi. Katso lisätietoa valittavissa olevista elämyksistä suoraan yrityksen sivuilta.

 

Kaipaatko lisää elämyksellisiä häälahjaideoita? Lue myös Häälahjaksi elämys – vuoden 2020 uutuudet ja kestosuosikit.

Heinäkuu on hääkuu: Katso kuumimmat lahjavinkit hääparille

häälahjat 2019

Kesä on hienoa aikaa Suomessa. Aurinko paistaa, on valoisaa, lämmintä ja vehreää. Usein kesät ovat myös rakkaudentäyteisiä. Kesä on suomalaisten keskuudessa suosituinta aikaa astua avioliittoon, sillä lähes puolet hääpareista avioituvat kesällä. Hääkuukausista suosituimpia ovat heinä- ja elokuu. Heinäkuu on myös suosittu lomakuukausi, jolloin on helpompaa saada aikataulut järjestymään sekä häiden valmistelun että vieraiden paikallepääsyn kannalta.

Keräsimme tähän postaukseen kesän 2019 kuumimmat lahjavinkit hääparille.

Kuumimmat lahjavinkit hääparille

 

Parisuhdekurssi 

Parisuhdekurssi on lahja, jota hääparin ei itse tulisi ajatelleeksi hankkia. Kurssi on jokaiselle parille varmasti positiivinen kokemus. Parisuhdekurssi syventää parisuhdetta ja vaikeistakin aiheista keskustellaan avoimesti. Kurssi ei ole sama asia kuin pariterapia, vaan kurssille mennään virkistäytymään, oppimaan uutta ja viettämään yhteistä aikaa. Parisuhdekurssien valikoimasta löytyy paljon erilaisia vaihtoehtoja, lyhyempiä nettikursseja ja pidempiä viikonloppukursseja.

 

Romantiikkapaketti 

Anna lahjaksi sydänkäpysille unohtumaton laatuhetki ja yhdessä vietettyä aikaa. Romantiikkapaketti auttaa taatusti taltuttamaan viimeisetkin rippeet häästressistä. Elämyslahjat tarjoaa useita erilaisia romantiikkapaketteja niin Suomessa kuin etelänaapurissa Tallinnassa jokaiselle häälahjabudjetille.

 

Vohvelirauta 

Luksusta arkeen! Mikä olisikaan romanttisempi tapa aloittaa yhteiset aamut, kuin paistaa sydämenmuotoisia vohveleita. Vohvelirauta takaa maistuvia aamupaloja ja brunsseja tuoreelle hääparille.

 

Kuohuviinilasit ja samppanjaa 

Jos vohvelirauta löytyy jo hääparin valikoimasta ja haluat antaa pariskunnalle jonkin muun konkreettisen lahjan, ovat kuohuviinilasit ja laadukas samppanja hyvä vaihtoehto. Kuohuviinilasit jäävät muistuttamaan hääpäivästä ja pari pääsee nautiskelemaan laadukasta juomaa vaikkapa ensimmäistä hääpäivää juhliessaan tai jo heti hääyönä.

 

Lahjakortti valokuvapalveluun 

Elämän tärkeimmän päivän muistot kannattaa taltioida kuvakirjaan. Häiden jälkeen hääpari voi teetättää lahjakortilla kuvakirjan hääpäivänä taltioiduista valokuvista tai sisustustaulun hääkuvastaan. Valokuvat muistuttavan häiden parhaista paloista vielä vuosienkin päästä ja muistot säilyvät ikuisesti!

 

Wine in the Woods 

Miltä kuulostaisi viininmaistelu luonnon läheisyydessä? Wine in the Woods on uudenlainen luontoelämys, jossa maistellaan kevyen patikoinnin jälkeen viittä erilaista luonnonläheistä punaviiniä. Viininmaistelu järjestetään keskelle metsää rakennetussa viinibaarissa Nuuksion kansallispuistossa. Metsän siimeksessä viinikin maistuu taatusti paremmalta! Elämys sopii häälahjaksi parille, joka pitää nautiskelusta ja luonnossa liikkumisesta.

 

Artikkelin on sponsoroinut Elämyslahjat.fi. Katso lisätietoa valittavissa olevista elämyksistä suoraan yrityksen sivuilta.

 

 

 

Heinäkuu on hääkuukausi… Mutta mitä hankkisin lahjaksi?

bride-2470855_1920.jpg

Heinäkuu on Suomessa perinteisesti yksi suosituimmista kuukausista avioitua rakkaansa kanssa.

Usein pariskunnat antavat kutsuvieraille suoran lahjalistan tai toivovat vain rahaa häämatkaansa varten. Toisinaan mitään toiveita ei anneta ja häihin kutsuttujen vieraiden mietintämyssyyn jääkin pohdittavaksi, mikä voisi hääparille olla se kaikkein mieluisin ja muistettavin lahja, joka ei pahimmillaan päädy pihavarastoon pölyttymään mahdollista myöhempää käyttöä varten.

Matkalla kohti oikeaa valintaa

Lahjavalintaa miettiessä on erityisen tärkeää ottaa huomioon lahjan saajat, eli hääpari ja miettiä, mitä antaa jos toivelistaa ei ole annettu tai hääparilla tuntuu olevan jo kaikkea. Ihmistyyppejä on hyvin erilaisia ja kun on vaikeuksia keksiä mitään, on hyvä pohtia, mistä asioista hääpari nauttii yhdessä. Yhteinen mieltyvyys on kuitenkin se kaikista mieluisin ja turvallisin vaihtoehto etsiessäsi sopivaa lahjaa.

Kahden ihmisen muuttaminen yhteen voi tuplata kodin irtaimiston ja vaikka yhteiseen kotiin muuttamisen jälkeen mentäisiin naimisiin vasta vuosienkin jälkeen, niin soppakauhoja ja kuppeja on yleensä kaapit pullollaan.

Tästä tuleekin mieleen kysymys, että jos olet miettinyt antaa häälahjaksi tavaran tai esineen, on äärimmäisen haasteellista ostaa jotain sellaista, mitä hääparilta ei ennestään löydy tai että se tulisi oikeasti hyötykäyttöön. Kuka kaipaa uutta astiastoa, jos hääparilla on jo hankittuna tyylikäs ja moderni setti?

Vaikka tavara tai esine onkin toisinaan haasteellinen vaihtoehto, niin yksinkertaistettuna hääparille kannattaa antaa lahja, joka tuo heille lisää yhteistä aikaa. Tapahtui se sitten tarjoamalla lisää ajanviettomahdollisuuksia tai vähentämällä arkisten kotitöiden määrää.

On hyvä ottaa viime kädessä molempien toiveet ja kammot – jos toinen harrastaa seinäkiipeilyä ja toinen pelkää korkeita paikkoja, kannattaa korkeuksiin liittyvät lahjat jättää väliin kokonaan. Jos kuitenkin molemmissa piilee pientä yllytyshullua, voit valita lahjan vauhdikkaimpien extreme-pakettien parista. Silloin molempia yhdistävä tekijä antaa varmasti paljon iloa ja muistoja yhteiselle elämälle.

Mikä meitä yhdistää?

Kun mietitään eri ihmisiä ja mistä kukin pitää, on hyvä hieman lokeroida tavallisimpia mieltymyksiä ja ihmistyyppejä. Tykkääkö hääpari hyvästä ruoasta, ovatko lyhyet lomamatkat mukavia arjen piristyksiä tai voisiko jonkin yhteisen harrastuksen kokea yhdessä aivan uudella tavalla?

Yhteinen elämys hääparille on varmasti loistava valinta eikä taatusti päädy koskaan pihavaraston uumeniin pölyttymään. Aika, jonka hääpari voi jakaa yhdessä, on takuuvarmasti unohtumaton elämys. Tässä muutamia mietteitä ja ajatuksia erilaisista asioista, mitä yhteistä hääparille voisikaan antaa:

Kulinaristeille

Hyvä ruoka yhdistää helposti. Kun lisätään vielä upea miljöö ympärille, yhteinen muisto on taattu. Onneksi hyviä ja elämyksellisiä ruokapaikkoja löytyy ympäri maailmaa, joten vaikka lahjaksi antaisikin yhteistä aikaa hyvän ruoan ympärillä, pieni matka siihen lisäksi kruunaa häälahjan valinnan täydelliseksi.

Romantikoille

Mikäli hääpari nauttii paljon yhteisestä ajasta rauhallisen romanttisissa ympäristöissä, on pieni viikonloppumatka loistava vaihtoehto. Viikon kestävät reissut ovat monen osalta hankalia toteuttaa, minkä takia lyhyet viikonloppureissut on helpompi sovittaa kenen tahansa kalenteriin.

Seikkailijoille

Hääparit, jotka pitävät seikkailusta ja haluavat nähdä yhdessä maailmaa, ovat ehkä kaikista helpoimpia: vaihtoehtoja tähän kategoriaan löytyy paljon. Seikkailevalle hääparille voisikin valita yhtälailla viikonloppureissun kuin muunkin matkan tai vauhdikkaan elämyksen kotikulmilla.

Sporttisille

Urheilulliselle hääparille voit miettiä, miten urheiluharrastuksen voisi kokea uudella tavalla. Esimerkiksi vesiurheilusta pitäville voisi antaa lahjaksi melontamatkan tai yhteisen sukelluskurssin.

Onneksi yhteistä laatuaikaa on helppo lahjoittaa, ja siihen Elämyslahjat antaa toinen toistaan loistavampia valintoja. Löydät parhaat häälahjat Elämyslahjojen sivuilta.

 

Artikkelin on sponsoroinut Elämyslahjat.fi. Katso lisätietoa valittavissa olevista elämyksistä suoraan yrityksen sivuilta.

 

Lue myös Parhaat häälahjat 2018: Uskallatko valita listan ulkopuolelta?

Parhaat häälahjat 2018: Uskallatko valita listan ulkopuolelta?

 

Mikä tekee häälahjasta ikimuistoisen ja saa hääparin nostamaan juuri sinun pakettisi esiin kaiken muun keskeltä? Lyhyesti sanottuna parhaat häälahjat ovat yleensä joko aidosti hyödyllisiä tai täynnä positiivisia tunteita ja muistoja, täydellisessä tapauksessa jopa molempia.

Lahjalistaa luodessaan hääpari ehdottaa vieraille yleensä käytännöllisiä, jokapäiväisiä välineitä esimerkiksi uuden kodin keittiökaluston täydennykseksi. Positiivisia tunteita herättäviä lahjoja on kuitenkin vaikea pyytää geneerisellä listalla, eikä tuleva aviopari osaa jokaisen vieraan kohdalla miettiä, mikä lahja olisi kultakin se ihanin valinta.

Varmaa kuitenkin on, että lahjan valitseminen listan ulkopuoleltakin on sallittua, jopa toivottua oikean lahjan löytyessä. Osa lahjan saamisen ihanuudesta tulee sen yllättävyydestä, eikä toivomuslistan tuotteista saa samanlaista fiilistä kuin aidosti erilaisesta valinnasta. Omalaatuinen lahja myös paljastaa, ettet valinnut lahjaasi laiskasti ennalta määrättyjen ideoiden joukosta.

Yhteiskuva ilahduttaa aina

Oletteko tunteneet jo kauan morsiamen ja/tai sulhasen kanssa? Kauniisti kehystetty kuva sinusta heidän kanssaan (tai pelkästä hääparista) on tunteita herättävä lahja, joka muistuttaa hyvistä yhteisistä ajoista. Lisäpisteitä tippuu varsinkin, jos saat sovitettua kehyksiin tulevan avioparin molemmat osapuolet erityisellä hetkellä.

Tunnearvoa pursuavat tavarat kertovat ystävyydestänne

Löytyykö kaapistasi jotain, jolla on tunnearvoa sekä sinulle että morsiamelle ja/tai sulhaselle? Nuoruudessa läpiluukutettu kasettikokoelma, lapsuus- tai teinivuosien yhteinen päiväkirja, you name it! Tällaisen lahjan antaminen nostaa tunteet pintaan varsinkin, kun lahjan saaja tietää sen merkitsevän paljon myös sinulle.

Panosta laatuun

Jos ostat uutta tavaraa, varmista, että se kestää. Mikään ei ole inhottavampaa kuin ottaa vastaan tuote, joka pettää tai hajoaa pian käyttöönoton jälkeen tai pahimmassa tapauksessa ei toimi alkuunkaan. Laadukkaiden merkkien korkeille hinnoille on yleensä syynsä. Häälahjan palauttaminen ja vaihtaminen liikkeessä tuottaa aina turhaa lisätyötä arjen keskelle, eikä kuittien kanssa pelaaminen ole mukavaa: et varmastikaan halua hääparin tietävän, kuinka vähän rahaa sijoitit halvimpaan löytämääsi tehosekoittimeen.

Tie sydämeen käy vatsan kautta

Romanttiset herkutteluhetket ovat harvoin toivottu, mutta aina tervetullut yllätys. Yksinkertainen, mutta ajatuksella ja lämmöllä valmisteltu lahjaidea on kaunis piknik- tai herkkukori hääpäivän jälkeisiin hetkiin nautittavaksi. Koriin voi piilottaa mukaan myös muistoja makuhetkistä, joilla on oma tarinansa sinun ja hääparin ystävyydessä.

Uusia muistoja elämysten parissa

Aineettomat lahjat ovat aina odottamaton yllätys, joka ei jää lojumaan keittiöhyllyn perälle. Näihin kuuluu niin yhteisiä hierontahetkiä kuin myös laskuvarjohyppyjä, joten hääparin näköisen lahjan valintaan kannattaa käyttää runsaasti aikaa. Elämyslahjojen sivuilta löytyy satoja aineettomia häälahjaideoita sinulle, joka et halua kuormittaa tulevan avioparin arkea ylimääräisellä materialla.

 

 

Artikkelin on sponsoroinut Elämyslahjat.fi. Katso lisätietoa valittavissa olevista elämyksistä suoraan yrityksen sivuilta.

 

Lue myös Heinäkuu on hääkuukausi… Mutta mitä hankkisin lahjaksi?

5 elämyksellistä ideaa häälahjaksi

Avioliittoon vihkiminen on yksi ihmiselämän suurimmista ja tunteikkaimmista virstanpylväistä, siksi myös häälahja kannattaa valita ajatuksella. Tässä viisi hyvää häälahjaideaa, joilla voi lahjoittaa tuoreelle avioparille ihania yhteisiä muistoja ja jännittäviä elämyksiä.

1. Kahden hengen teatteripaketti majoituksella. Helsingissä sijaitsevan Hotel Arthurin ja Suomen Kansallisteatterin teatteripaketti on ihana häälahja kulttuurista kiinnostuneelle hääparille. Paketti sisältää liput omavalintaiseen Kansallisteatterin esitykseen, käsiohjelman, yöpymisen Hotel Arthurin tasokkaassa kahden hengen huoneessa, lounaan, ja runsaan aamupalan.

2. Hemmottelupaketti kahdelle Hotelli Kalevalassa. Hemmottelupaketti on täydellinen tapa toivottaa avioliitolle onnea ja rakkautta. Lumoavan luonnon keskellä Kuhmossa sijaitsevassa neljän tähden hotellissa paria odottaa rentouttava nautinto Romance-porekylvyssä ja iltasaunassa, romantiikkaa tihkuva neljän ruokalajin kynttiläillallinen ja majoitus kauniissa hotellihuoneessa, jossa rakastavaiset on huomioitu pienellä lahjalla. Lisäksi hääpari voi hyödyntää wellness-osaston palveluita, kuten saunoja ja hierontapalveluita. Tässä romantiikkaa tihkuva häälahja.

3. Helikopterilento. Estonian Rotorway Oy:n järjestämä helikopterilento on takuulla mieleenpainuva ja erilainen häälahja ja jännittävä yhteinen elämys, josta riittää kerrottavaa vielä häähumun laskeuduttuakin.

4. Romanttinen kuvauspaketti kahdelle. Tämä intiimi ja hauska häälahja antaa tuoreelle avioparille luvan hullutella tai söpöstellä mielensä mukaan ihan vaan suloiseksi muistoksi omalle yöpöydälle tai romanttiseksi lisäksi häävieraille lähetettävään kiitoskorttiin. Paketti sisältää ammattilaisen suorittaman kuvauksen ja 20 laadukasta digitaalikuvaa.

5. Kesäinen lento kuumailmapallolla. Tämä lahja ei selittelyjä kaipaa. Kesän lämpö, sininen taivas, vilvoittava tuulenvire, kohti korkeuksia kohoava kuumailmapallo ja upeat maisemat – ja kaikki vain heitä kahta varten. Voiko ihanampaa häälahjaa antaa kuin kesäinen kuumailmapallolento kahdelle!

Edellä esitellyt häälahjaideat löytää ElämysLahjat.fi-sivustolta.

Katso ihania ideoita häälahjaksi myös näistä kategorioista: hemmottelu & kauneus, taivaalliset ruokaelämykset & lentoelämykset.

Piditkö tästä artikkelista? Lue myös Onko häälahja suuri ongelma vai hauska haaste?